You are currently viewing KSS Energia laajentaa aurinkosähköliiketoimintaansa

KSS Energia laajentaa aurinkosähköliiketoimintaansa

Aurinkosähkötrendi vahvistuu jatkuvasti aurinkosähkön merkittävästi parantuneen kilpailukyvyn ja energiaomavaraisuustavoitteiden voimistumisen myötä. Globaalisti aurinkosähkö ja tuulivoima ovat selkeästi nopeimmin kasvavat sähkön tuotantomuodot.

KSS Energia on vuokrannut asiakkailleen aurinkopaneeleita Haminassa sijaitsevasta aurinkopuistostaan kesästä 2016 alkaen ja päätti laajentaa aurinkosähköliiketoimintaansa korkealaatuisten aurinkosähköjärjestelmien myyntiin. KSS Energia Oy ja Naps Solar Systems Oy solmivat kumppanuussopimuksen Kaakkois-Suomen alueella  toimimisesta.

Aurinkosähkön merkitys kotimaisen hajautetun uusiutuvan energian tuotannossa vahvistui merkittävästi vuonna 2017. Vaikka aurinkosähkön osuus Suomen energiamarkkinan kokonaistuotannossa on edelleen pieni, odotetaan alkaneelta vuodelta vähintään tuotantokapasiteetin tuplaantumista viime vuoden malliin.

Suomen markkina seuraa globaalia aurinkosähköliiketoiminnan kasvua. Kasvun merkittävimmät tekijät ovat aurinkosähkön tuotantohinnan lasku ja uusiutuvan energian kysynnän vahva kasvu. Aurinkosähköjärjestelmien takaisinmaksuaika on tässä yhtälössä merkittävästi lyhentynyt, tehden oman aurinkovoimalan hankinnasta taloudellisesti kannattavan kaikissa mittaluokissa.

Etsimme Kaakkois-Suomen alueelle osaavaa ja luotettavaa kumppania toimittamaan Napsin laadukkaita aurinkosähköratkaisuja kotitalouksille ja yrityksille. Tuotteemme ovat pitkäkestoisia, joten edellytämme kumppaneiltamme pitkäjänteistä omistautumista laatuun, asiakaspalveluun ja toiminnan kehittämiseen. KSS Energian osaaminen ja vahva läsnäolo Kaakkois-Suomessa vakuutti meidät ja omistajamme. On ilo saada uusi osaava kumppani mukaan verkostoomme”, summaa Naps Solarin toimitusjohtaja Jussi Ojanen KSS Energian valintaa.    

Kestävä ja kehittyvä mahdollisuus kymenlaaksolaisille

Yhä useampi kuluttaja ja yritys pohtivat hiilijalanjälkeään. Ilmastonmuutoksen ymmärrys ja tahto vastuullisempaan toimintaan arjessa voimistavat kysyntää laadukkaille aurinkosähköjärjestelmille. Näin on myös Kaakkois-Suomessa.

”Aurinkovoimala on noin kolmenkymmenen vuoden investointi. Parhaimmillaan takaisinmaksuaika painuu jo alle 10 vuoden. Kun kyseessä on ulkona käytettävä sähköjärjestelmä, sen toimintavarmuuteen liittyy monta tekijää. Tuotteiden korkea laatu, käyttövarmuus ja -turvallisuus ovat meille ensisijaisen tärkeitä valitessamme asiakkaillemme sopivaa tarjontaa. Napsin ratkaisuihin luotamme, ja historia on osoittanut ne toimiviksi”, taustoittaa KSS Energian toimitusjohtaja Kyösti Jääskeläinen.

”Kymenlaaksolaiset ovat ympäristötietoisia ja kiinnostuneita tuottamaan aurinkosähköä omilla kiinteistöillään. Meistä se on kannatettava ajatus. Tahdomme kehittää palveluitamme, ja aurinkosähköjärjestelmien myynti monipuolistaa kokonaistarjontaamme”, summaa Jääskeläinen.

Lisätietoa:

Toimitusjohtaja Jussi Ojanen, jussi.ojanen@napssolar.com tai 050 453 6801

Toimitusjohtaja Kyösti Jääskeläinen, kyosti.jaaskelainen@kssenergia.fi tai 050 5915 200